Core Service - Blogi ja uutiset

Esittelyssä MacBook Pro 16″

Kirjoittanut Viivi Pettersson | 20. marraskuuta 2019 klo 9.00.00

Apple toi markkinoille uuden 16-tuumaisen MacBook Pron. Uusi malli korvaa 15-tuumaisen mallin monella eri tavalla.

 

Applen lupaukset aivan uudenlaisen MacBook Pro:n suhteen eivät jätä kylmäksi. Uuden kannettavan odotetaan olevan kaikkien aikojen tehokkain Mac-kannettava. Prioriteettina Applella tämän mallin suunnittelussa ei olekaan tällä kertaa ollut entistä litteämpi, kevyempi tai hiljaisempi kannettava, vaan laite, joka on yksinkertaisesti parempi kuin edeltäjänsä monella eri osa-alueella. MacBook Pro 16” tuo jotain aivan uutta Applen kannettavien perheeseen ja on suunniteltu alusta loppuun ammattilaisten tarpeet huomioon ottaen.

 

Uudistettu näppäimistö

 

Näppäimien alla oleva ”perhosmekanismi” on vaihdettu saksimekanismiin, joka ei aikaisempaan verrattuna suuremman liikeratansa ansiosta ole enää niin arka esimerkiksi leivänmuruille tai muulle lialle. Samalla myös käyttökokemus paranee, sillä näppäimistö on hiljaisempi, tarkempi ja mukavampi käyttää kuin edeltäjänsä. Lisäksi uudessa näppäimistössä Esc-näppäin, Touch Bar sekä Touch ID on erotettu toisistaan. Joillekin, esimerkiksi työkseen paljon tai pääasiassa kirjoittaville,  jo pelkästään uusittu näppäimistö saattaa tehdä 16-tuuman MacBook Pro:sta päivityksen arvoisen.

 

Kylmää kyytiä

 

Tehokas kannettava vaatii toimiakseen tehokkaan jäähdytysjärjestelmän. Apple lupaa, että 16-tuumaisen MacBook Pro:n jäähdytysteho on parempi, sillä tuulettimien kautta kulkee jopa 28 % enemmän ilmaa samassa ajassa kuin 15-tuumaisessa MacBook Pro:ssa. Tuulettimien koossa ja lavoissa on silminnähtävä ero, ja lapoja onkin enemmän ja tuulettimet ovat isommat kuin aikaisemmin. Puolueettomien testien mukaan pelkästään jäähdytystä parantamalla, uusi 16-tuumainen peittoaa identtisellä prosessorilla varustetun 15-tuumaisen edeltäjänsä. 

 

Parempi soundi ja tujumpi basso

 

Aikaisemmin kannettavien tietokoneiden sisäänrakennettujen kaiuttimien äänenlaatu ei ole ollut riittävä toimintaelokuvien matalalta jyrisevien ääniraitojen tai taustamusiikkia vakavamman musiikin toistoon. Kuten kannettavissa yleensäkin, on myös Macien äänentoisto ollut pääosin diskanttivoittoista ja ”särkenyt” herkästi matalammilla taajuuksilla ja varsinkin korkeammilla äänenvoimakkuuksilla. Uusi kaiutinjärjestelmä vähentää äänen rungossa aiheuttamia värinöitä ja lupaa jopa puoli oktaavia matalampaa bassoa ja hifi-tason äänentoistoa.

 

Aikaisempien mallien sijaan uudessa 16-tuumaisessa mallissa on kahden sijaan peräti kuusi kaiutinta, joista kaksi on rungon värinöitä vaimentavia bassokaiuttimia, kaksi on omistettu keskiäänille ja kaksi korkeille taajuuksille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi elokuvien ääniraidat saavat lisää erottelua ja tilan tuntua.

 

Lisäksi mikrofonien luvataan vastaavan ammattitason mikkejä. Kolmen suuntaavan mikrofonin järjestelmän ansiosta tietokoneen omilla mikrofoneilla voidaan äänittää vaikkapa äänenlaadultaan kohinattomia podcasteja, eikä musiikin äänittäminenkään enää välttämättä aina vaadi studioympäristöä.

 

Näyttävämpi näyttö ja suorituskykyisempi näytönohjain

 

16-tuumainen näyttö ei ole ainoastaan lävistäjältään isompi, vaan myös resoluutiota on samalla kasvatettu. Silti edeltävään 15-tuumaiseen verrattuna rungon koko ei ole kasvanut kuin vajaan sentin ja painoa laitteelle on tullut lisää vain 170 grammaa. Näyttöpaneeli itsessään on P3-väriavaruudellaan ja kirkkaudellaan yhtä laadukas kuin 15-tuumaisessa mallissa, mutta näytönohjaimissa on huima ero.

 

Apple lupaa perusmallin näytönohjaimen olevan kaksi kertaa tehokkaampi kuin aikaisemman sukupolven perusmallissa, mutta riippumattomien testitulosten (Unigine Heaven) perusteella eron on voitu havaita olevan yli 2,5-kertainen. Uuden 16-tuumaisen perusmallin näytönohjain on siis suorituskyvyltään huomattavasti parempi kuin edellisen sukupolven paras lisäoptiona tilattava näytönohjain. Tämän lisäksi näytönohjaimen muistin saa reilulla parilla sadalla eurolla tuplattua neljästä gigatavusta kahdeksaan, mikä nostaa suorituskykyä entisestään esimerkiksi kuvankäsittelyssä ja videotuotannossa.

 

Ennätysmäärä tallennustilaa ja keskusmuistia

 

Muun muassa kuvia, videoita ja muuta runsaasti tilaa vieviä tiedostoja varastoivat ovat joutuneet ottamaan käyttöön ulkoiset mediat ja pilvipalvelut, jotta kaikki tarvittava kulkee aina mukana ja on helposti käsillä.

 

Tehdasräätälöitynä 16-tuuman MacBook Pro on saatavissa jopa 8 teratavun SSD-levyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että mukanaan voi kuljettaa erittäin suuria datamääriä ilman erillisiä ulkoisia kiintolevyjä tai muistitikkuja, mikä on esimerkiksi videoeditoijalle huomattava etu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurella tallennuskapasiteetilla on myös varjopuolensa. Ajantasaiset varmuuskopiot(* näyttelevät entistä tärkeämpää osaa mikäli kannettavallaan säilyttää suuria määriä arvokasta dataa. Onneksi tiedonsiirto on kuitenkin nopeaa ja isojenkin varmuuskopioiden tallentaminen tapahtuu näppärästi ja vauhdikkaasti Thunderbolt 3 -portin kautta, sillä TB3-portin kaistanleveys on kaksinkertainen Thunderbolt 2 -porttiin verrattuna.

 

Keskusmuistia uutuuteen saa jopa 64 gigatavua. Keskusmuistin määrä vaikuttaa tietokoneen suorituskykyyn ja muistin lisääminen auttaakin merkittävästi esimerkiksi suurten tiedostojen muokkaamisessa ja moniajossa. Suuremmalla keskusmuistilla laitteen suorituskyky pysyy korkeana, vaikka käsiteltävänä olisikin saman aikaisesti useampi suurikokoinen tiedosto.

 

Tehoa työmatkoille ja etätyöskentelyyn

 

Jotta tietokoneen suorituskyky säilyy ja tehoja riittää niin työmatkoille kuin etäpäiviin kotisohvalle, tarvitaan tehokkaaseen koneeseen myös tehokkaampi ja kestävämpi akku. 100 wattitunnin akku takaa aiemman sukupolven 84 wattitunnin sijaan pidemmän käyttöajan, esimerkkinä jopa 11 tuntia videon toistoa langattomassa verkossa. 16-tuuman MacBook Pro:ta pystyy siis huoletta käyttämään ilman verkkovirtaa reilusti yli kokonaisen työpäivän.

 

Yhteenveto

 

16-tuumainen MacBook Pro tuo markkinoille jotakin sellaista, mitä Applella ei aikaisemmin ole ollut tarjota. Aiemmin kun tietokoneelta on vaadittu korkeaa suorituskykyä ja totuttua suurempaa tallennustilaa, on käytännössä ainoa vaihtoehto ollut ns. pöytäkone, kuten Mac Pro tai iMac (Pro). Nämä kuitenkin sitovat työntekijän omalle työpisteelleen ja etätyöskentelymahdollisuudet ovat olemattomat, ellei työntekijälle ole hankittu toimistossa olevan pöytäkoneen lisäksi kannettavaa tai toista pöytäkonetta kotitoimistoon. Koska nykypäivänä etätyöskentely on varsin yleistä ja työtä saatetaan tehdä kotitoimiston lisäksi kahvilasta, junasta tai lentokoneesta, on 16-tuumaiselle MacBook Pro:lle varmasti tilausta työvälineiltään enemmän vaativien tehokäyttäjien keskuudessa. 

 

MacBook Pro 16” hinta alk. 2257 € (ALV 0 %). Apple Financial Services -palvelulla sama laite alk. 46,69 €/kk 36 kuukauden sopimuskaudella, eli vain 1,56 €/päivä. Kysy rohkeasti lisää AFS:stä ja muista palveluistamme, kuten aina automaattisesti taustalla toimivasta varmuuskopioinnista!