Core Service - Blogi ja uutiset

Mac tulee, oletko valmis?

Kirjoittanut Markus Saviaro | 19. elokuuta 2022 klo 6.26.23

Applen työasemat ja kannettavat tietokoneet ovat ansaitusti haluttuja työkaluja. Niiden käyttökokemus ja tehokkuus ovat auttaneet MacBook Pron ja muut Applen MacOS tietokoneet saavuttamaan aseman, jossa yritysten tärkein voimavara ja korvaamaton resurssi, työntekijät, haluavat käyttää niitä päivittäisen työnsä apuna, työkaverina ja luotettuna kumppanina.


Olemme jo aiemmin kertoneet, miten mahdollisuus valita Mac omaksi työvälineekseen sekä sitouttaa työntekijöitä että houkuttelee uusia lahjakkuuksia yrityksiin, mutta tuo mahdollisuus vaatii luonnollisesti yrityksen järjestelmien ja työnkulkujen olevan sopivia macOS-tietokoneilla käytettäväksi.

 

Harmillisesti kuitenkin useimmissa yrityksissä tai palveluntarjoajissa on osaamista Windows -työasemien ja palvelinten ylläpitoon ja usein verkkoteknologioidenkin ylläpito onnistuu vähintään siten, että palomuurit, langattomat verkot ja reititykset toimivat Windows -työasemien käytössä. Kun työpaikalla otetaan käyttöön uudempi versio Windows -käyttöjärjestelmästä tai macOS -työasema niin voi olla, että ongelmia ilmenee kun ympäröivä maailma on rakennettu ja kasvanut toimimaan siten, että olemassa oleva laitekanta toimii mutta muutokset laitteissa ja järjestelmissä eskaloituvat ongelmiksi. Yrityksillä, kenties myös teillä, on siis käsissä ongelma, jossa toisaalta on tahtoa tukea käyttäjien valinnanvapautta mutta toisaalta ei voida olla varmoja valittavan työkalun toimivuudesta. Järjestelmät voidaan karkeasti jakaa funktion mukaisiin osiin ja tarkastella niitä osia erillisinä monimutkaisen kokonaisuuden hallitsemiseksi. 

 

Verkko

Langaton ja langallinen lähiverkko ja palomuuri IP-perusteknologioina perustuvat standardeihin ja niiden toiminnassa ei päätelaitteesta riippumatta useimmiten tule ongelmia. Hankaluuksia seuraa, jos verkkoteknologioissa käytetään valmistajakohtaisia tehostuksia tai teknologioita tai jos niissä tietoturva- tai muista syistä halutaan laitteiden, käyttäjien tai molempien autentikointia ja auktorisointia valmistajakohtaisilla tavoilla. Esimerkiksi usein laitteen täytyy olla "luotettu" päästäkseen liittymään langattomaan verkkoon ja tuon luottamuksen tallentamiseen ja tarkistamiseen voidaan käyttää valmistajakohtaisia teknologioita. Sellaisessa tilanteessa on tietysti teknologian valmistajan tehtävä mahdollistaa laitteen "luotettuus" kaikilla tarvittavilla laitteilla.

 

Ohjelmistot

Yrityksissä ja yhteisöissä on käytössä työnkulkujen ja tuotannon mahdollistamiseksi monenlaisia ohjelmia ja ohjelmistoja. Kuten jo aiemmin on todettu niin useimmat suuret ohjelmistovalmistajan tuottavat ohjelmistonsa eri lalustoille ja ominaisuudet ovat joko täysin tai lähestulkoon samat eri alustoja käytettäessä ja esimerkiksi Microsoft Office (M365) on käytännössä sama oli sitten käytössä Windows tai macOS. On kuitenkin pienempiä toimijoita, jotka saattavat tuottaa ohjelmistojaan ainoastaan Windows -yhteensopivina ja sellaisten käyttö täytyy tarkistaa tilannekohtaisesti ja hankaluuden lähestymiseen ja ratkaisuun on monia eri tapoja.

 

Tietoturva ja käyttäjätietokannat

Jos ja kun yrityksen käyttäjätiedot ja autentikoitumista ja auktorisointia varten halutaan säilyttää yhdessä paikassa ovat valmistajakohtaiset ratkaisut usein houkuttelevia. Esimerksi Active Directory ja pilviveljensä Azure AD ovat lähes monopoliasemassa käyttäjätietojen ja käyttäjän ryhmätietojen tallennuksessa. Päästäkseen käyttämään palveluja on käyttäjän autentikoiduttava AD:tä tai Azure AD:tä vasten ja sieltä luetaan käyttäjän ryhmätieto ja auktorisoidaan käyttäjä eri palveluiden käyttöön. Tähän liittyy myös erilaiset kertakirjautumis- ja sertifikaattipalvelut, joiden avulla työasema ja käyttäjä pystyy käyttämään kirjautumistietoa ja autentikaatiota monien eri palveluiden käyttämiseen. Esimerkiksi langattoman verkkoon liittyminen ja tiedostojen jako voi käyttää samaa auktorisoitumista eikä käyttäjän tarvitse kirjautua tunnuksella ja salasanalla erikseen eri palveluihin.

 

Tiedostojen jakaminen

Monissa, jos ei kaikissa yrityksissä keskeinen ja välttämätön työnkulku on tuottaa ja muokata tiedostoja. Jo vuosia sitten on tunnistettu riski siinä, että tiedostot tallennetaan omalle työasemalle ja muokataan siinä ja sitten sähköpostitse lähetetään tarvitseville. Kuvatussa työnkulussa käy helposti siten, että vastaanottaja tallentaa ja muokkaa tiedostoa ja lähettää sitten muokatun tiedoston edelleen. Tällöin saadaan samasta tiedosta ja tiedostosta monta eri versiota eri käyttäjien omille työasemille ja versionhallinta ja varmuuskopiointi on käytännössä mahdotonta. Ratkaisuja kuvattuun ongelmaan on lukuisia ja ihan kuten autentikointi ja auktorisointi niin myös tiedostonjaot ovat valmistajakohtaisia ja/tai standardeihin perustuvia. Pilvipalvelut kuten Microsoftin OneDrive ja GoogleDrive ovat saavuttaneet merkittävän aseman myös tiedostojen jakamisessa ja ovatkin erityisen hyödyllisiä nykyajan etätöiden tukemisessa. Tiedostomuodot riippuvat niiden luomiseen ja muokkaamiseen käytettävistä ohjelmistoista ja siitä olikin tuolla jo oma kohtansa.

 

Valinnanvapauden mahdollistaminen

Että työntekijät voisivat valita itselleen ja omalle toimelleen parhaan ja mieluisan työkalun niin edellä mainitut kohdat täytyy olla suunniteltu ja toteutettu siten, että kaikki päätelaitteet voivat tasavertaisina käyttää tietoverkkojen ja infrastruktuurin tarjoamia palveluja. Työnkulut pysyvät samoina tai jopa optimoituina sekä Windows- että macOS -työasemilla. Hyötyjä valinnanvapaudesta on tutkittu ja julkaistu runsaasti ja itse asiassa tuo tietoverkon ja infrastruktuurin optimointi  tehostaa myös aiemman pelkästään yhden alustan perusteella luotua infrastruktuuria. Yksinkertaistettuna: jos mahdollistetaan myös macOS -työasemien käyttäminen niin myös Windows -työasemat toimivat paremmin.


Apu on lähellä

Vaikka tahtoa olisi, niin usein osaaminen ei ole samalla tasolla tahdon kanssa. Ja jos oma osaaminen ei riitä niin silloin kannattaa pyytää ammattilainen avuksi, oli sitten kyse LVI-asennuksista, ulkoverhouksen uusimisesta tai macOS -työasemien ottamisesta käyttöön muiden rinnalle. Me pystymme auttamaan ja tottakai myös pidämme huolta siitä, että mahdolliset muutokset ymmärretään ja pystytään teillä hyödyntämään täysimittaisesti. 

 

Intuitiivisen AppleValmis -palvelumme avulla voitte kartoittaa yrityksenne it-infrastruktuurin, nykyiset valmiudet ja suositellut toimenpiteet ennen palvelun tai laitteen käyttöönottoa.

 

 

Lue myös kattava tietopakettimme Applen laitteista yrityskäytössä.

 

 

Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan, otathan meihin rohkeasti yhteyttä niin kartoitetaan yhdessä juuri teille sopiva ratkaisu.